Lunasta lahjasi

Syötä lahjakortin koodi ja pääset valitsemaan haluamasi lahjan.
Syötettyäsi koodin sivusto ohjaa sinut automaattisesti eteenpäin.

Kiitoskauppa on avattu!

Kiittäminen kannattaa aina, mutta toisaalta kissa kiitoksella elää. Liian usein spontaani kiittäminen jää tekemättä, kun ei olekaan antaa mitään konkreettista palkintoa samalla. Aito kiittäminen ja muistaminen toimii aina ilman palkintoakin, mutta kiittäminen on monille ihmisille helpompaa kun voi samalla antaa jotain konkreettista. Lämmin ja aito kiitos yhdessä pienen palkinnon kanssa voi saajasta tuntua jopa paljon mukavammalta kuin esim. palkkakuitissa näkyvä vuosibonus, jonka saantikriteeritkin voivat olla vähän epäselvät. Kiitoskauppa on kiittämiseen erikoistunut kotimainen start-up yritys ja pyrimme tekemään kiittämisen yrityksille mahdollisimman helpoksi, oli sitten kyse joululahjasta omalle henkilöstölle, kesälahjasta tärkeimmille sidosryhmille, esimiesten tiiminjäsenille hyvästä suorituksesta antamasta pienestä palkinnosta.

Kiitoskaupan lahjakorttivalikoimasta löydät niin omalle henkilöstölle kuin sidosryhmille suunnitellut lahjakortit. Erityisen ylpeitä olemme Kiitos- ja Hyvinvointi -lahjakorteista. Molemmissa korteissa on ensimmäistä kertaa mukana digitaalisia tuotteita ja valikoimassa on painotettu erityisesti tuotteita, jotka parantavat saajansa hyvinvointia. Muutenkin lahjavalikoimassa on vain oman alansa parhaita tuotteita: jo edellä mainitut digitaaliset tuotteet, tunnettujen merkkien keittiötarvikkeita sekä mahtava määrä erilaisia ruokatuotteita. Osana isompaa ruoka-alan konsernia Kiitoskauppa voi tarjota asiakkailleen myös harvinaisempia ruokaherkkuja, kuten esim. kengurun sisäfilettä tai kotimaisen Black Angus härän pihvejä! Sesongin mukaan vaihtuvat tuotteet takaavat sen että lahja on aina ajankohtainen, esimerkiksi Kauden Parhaat – Joulu -kortin valikoimassa on mm. Valrhonan joulukonvehteja, Spiegelaun punaviinilasit, herkullinen kalalajitelma sekä ankanrintaa. Lisäksi lahjanostaja voi halutessaan itse rakentaa kortin valikoiman, jolloin se on täysin yrityksen arvojen mukainen. Henkilöstölahjana rajoitetun valikoiman sisältäviä lahjakorttituotteita ei tulkita palkaksi ja siten ne ovat saajalleen verovapaita.

Lahjakorteilla on monta etua, joita ei ehkä heti tule edes ajatelleeksi: lahjoja ei tarvitse varastoida tai paketoida, lopullisen päätöksen itseä mielyttävästä lahjasta tekee lahjansaaja, lahjakortit ovat käytettävissä nopealla varoitusajalla – digitaaliset kortit jopa välittömästi. Kehitämme Kiitoskaupan valikoimaa jatkuvasti jotta voimme palvella teitä yhä paremmin. Otamme mielellään vastaan kaiken palautteen ja kehitysehdotukset.

 

Kiitos on paras investointi

Kiitoskauppa.fi

Kiitoskauppa Oy on kiittämiseen ja palkitsemiseen erikoistunut kotimainen start-up yritys. Pyrimme tekemään kiittämisen yrityksille mahdollisimman helpoksi, oli kyse sitten joululahjasta omalle henkilöstölle, kesälahjasta tärkeimmille sidosryhmille tai esimiesten hyvästä suorituksesta tiiminjäsenille antamasta pienestä palkinnosta.

Näin tilaat lahjan:

Lahjakortin valinta

Valitse mieleisesi lahjakortti kattavasta valikoimasta. Kortilla voi lunastaa yhden tai useamman lahjan. Voit myös rakentaa täysin yrityksesi näköisen lahjavalikoiman.

Kortin personointi

Voit lisätä valitsemaasi korttiin tervehdystekstin, logon, kuvan jne. Valitse myös haluatko kortin painettuna vai digitaalisena.

Kortin toimitus

Kortit voidaan toimittaa kaikki samaan osoitteeseen tai suoraan lahjansaajille. Digitaalinen lahjakortti on heti perillä lahjansaajilla, paperiset toimitetaan postitse.

Näin lunastat lahjan:

Valitse lahja

Syötä lahjakortin koodi LUNASTA sivulla ja valitse haluamasi lahja.

Päätä toimitusaika

Valitse haluamasi toimitusaika ja -osoite lahjalle. Digitaaliset lahjat saat välittömästi.

Vastaanota lahja

Helpoin vaihe: nauti lahjasta!

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä