Vastuullinen lahja - näin huomioit vastuullisuuden yrityslahjoissa

Vastuullista henkilöstölahjaa tai logotuotetta valittaessa kannattaa ensimmäisenä miettiä, että tuote on aidosti saajalleen mieluisa ja tarpeellinen. Turha tuote ei muutu vastuulliseksi CO2-kompensaatiomerkeillä.

image001
Spinnerikielto-3

Turha tuote on vastuullinen vain kun se jätetään kokonaan valmistamatta.

Puhelinkuva-Kotimainen-Lahjakortti-Valikoima

Paras ja samalla vastuullisin lahja on se, jonka saa itse valita.

Vastuullisuus ohjaa toimintaa yrityksissä

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat asioita, joita kaikenkokoiset yritykset nostavat esiin omaa toimintaansa ohjaavina arvoina. Tietoisuus yritystoiminnan ympäristövaikutuksista on lisääntynyt ja varsinkin isommat yritykset seuraavat ja myös raportoivat kehityksestä tällä osa-alueella. Prosesseja kehitetään energiatehokkaammiksi, suositaan kierrätysmateriaaleja, vältetään turhan jätteen syntymistä ja varmistetaan, että yrityksen ostamat tuotteet ja palvelut ovat vastuullisesti tuotettuja.

 

Henkilöstölahjan ja logotuotteen vastuullisuus muodostuu monesta tekijästä

Vastuullisuus näkyy entistä enemmän myös yritysten henkilöstö- ja liikelahjamarkkinoilla, varsinkin monet lahjatavaroita myyvät yritykset tuovat tätä esille omassa markkinoinnissaan. Puhutaan vastuullisesti tuotetuista tai CO2-kompensoiduista tuotteista, vaikka ne olisikin valmistettu Kiinassa tai jossain toisessa halpatuotantomaassa.

Vastuullisuus on erittäin laaja ja jossain määrin myös vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, sillä tuotteen valmistuksen lisäksi pitäisi huomioida myös logistiikkaan, käyttöön ja tuotteen elinkaareen ja hävittämiseen liittyvät asiat.Onko vastuullista toimintaa kuljettaa tuote toiselta puolelta maailmaa Suomeen, painaa siihen yrityksen logo ja antaa se lahjansaajalle, jos tuote päätyy käyttämättömänä kaapin perälle tai pahimmallaan suoraan roskiin?

Tarpeeton lahja ei ole koskaan vastuullinen

Tämä pohdinta sai alkunsa kuvan tuotteesta, johon törmäsimme netissä. Perinteiseen logotuotteeseen eli kynään näyttää olevan yhdistetty takavuosien hittilelu fidget spinner. Tämän lisäosan myötä kynän käytettävyys kirjoittamiseen todennäköisesti kärsii eikä tuon spinnerin lisäys ainakaan helpota kynän säilyttämistä muiden tavaroiden joukossa. Kaiken lisäksi tuotetta mainostettiin CO2-kompensoituna. Tarpeettomaksi jäävän tuotteen valmistaminen ja ostaminen on samanlaista resurssien hukkaamista ja luonnonvarojen tuhlaamista kuin vaikkapa ruoka, joka ehtii pilaantua jääkaapissa ja heitetään suoraan biojätteeseen. Logotuotteissa kannattaa käyttötarkoitus ja määrät miettiä tarkkaan, tuotteiden ostaminen summittaisesti jaettavaksi ja ostomäärien nostaminen vain yksikköhinnan alentamiseksi ei ole kovin vastuullista toimintaa. 

Tavarapaljouden keskellä yritysten on entistä vaikeampi löytää henkilöstö- ja liikelahjoja, jotka sopisivat laajalle asiakaskunnalle eivätkä päätyisi käyttämättömänä kaappiin. Ja vaikka onnistuisikin valitsemaan tarpeellisen tuotteen, on silti mahdollista, että sen valmistus ei ole tapahtunut ympäristöä ja työntekijöiden hyvinvointia kunnioittaen kylkeen liimatusta CO2-tarrasta huolimatta.

 

Millainen on vastuullinen lahja?

Mikä sitten vaihtoehdoksi, jos omille työntekijöille, asiakkaille tai yhteistyökumppaneille haluaa antaa lahjan esimerkiksi jouluna?

  • Aineettomat lahjat ovat hyvä vaihtoehto, sillä niiden antaminen ei samalla tavalla kuormita ympäristöä kuin tavaralahjat.
  • Kotimainen ja laadukas käyttöesine on monin tavoin parempi vaihtoehto kuin halpa tuontitavara.
  • Lahjakortti, jonka saaja voi valita itselleen mieleisen lahjan eri vaihtoehdoista. Itse valittu lahja varmistaa lahjansaajan tyytyväisyyden ja samalla valinnan vastuullisuuden.
  • Hyväntekeväisyys lahjan sijaan: annetaan lahjansaajalle mahdollisuus ohjata lahjasumma hyväntekeväisyyteen valitsemaansa kohteeseen.

Vastuulliset ja vaivattomat joululahjat henkilöstölle ja asiakkaille

Hanki joululahjat helposti täysin kotimaisen Kiitoskaupan laajasta lahjakorttivalikoimaista. llahduta henkilöstoä, asiakkaita tai kumppaneitasi lahjakortilla ja voit olla varma, että lahjansaajat ovat tyytyväisiä.

Lahjan antajana voit valita lahjakortin, jonka valikoimassa on esimerkiksi vain kotimaisia pientuottajien ja tunnettujen brändien tuotteita, voit kiittää lahjansaajaa vastuullisesti valikoimalla aineettomia lahjoja tai tarjota sesongin maistuvimpia herkkuja.

Tutustu valikoimaan

Kiitos on paras investointi

Kiitoskauppa.fi

Kiitoskauppa Oy on kiittämiseen ja palkitsemiseen erikoistunut täysin kotimainen yritys ja pyrimme tekemään kiittämisen yrityksille mahdollisimman helpoksi, oli kyse sitten joululahjasta omalle henkilöstölle, kesälahjasta tärkeimmille sidosryhmille, henkilökunnan merkkipäivä- ja palvelusvuosilahjoista tai esimiesten hyvästä suorituksesta tiiminjäsenille antamasta pienestä palkinnosta. Saat meiltä myös liike- ja asiakaslahjat omalla logollasi.

Kiitoskaupan toimintaa ohjaavat vastuullisuus ja ekologisuus, yli 40 % toimittamistamme lahjoista on ollut aineettomia lahjoja ja suosimme lahjavalikoimissamme kotimaisia tuottajia ja palveluntarjoajia.

Muista työntekijöitä ja asiakkaita Kiitoskaupan lahjakorteilla! Ota yhteyttä