Henkilökohtaista palvelua evästeiden avulla
Kiitoskauppa käyttää evästeitä ja muita vastaavia tallennustekniikoita parantaakseen palveluita ja tarjotakseen paremman käyttökokemuksen.
Evästeillä tarjoamme myös henkilökohtaisemmat mainokset muilla verkkosivuilla.
Voit hyväksyä evästeet valitsemalla Hyväksy kaikki. Valitsemalla Vain välttämättömät käytössä on vain sivuston toiminnan kannalta välttämättömät evästeet. Jos olet lunastamassa lahjakorttiasi voit siirtyä suoraan lunastussivulle linkistä, jolloin käytössäsi on vain lunastuksessa pakolliset evästeet.
Henkilöstölahjaa tai logotuotetta valittaessa kannattaa ensimmäisenä miettiä, että tuote on aidosti saajalleen mieluisa ja tarpeellinen. Turha tuote ei muutu vastuulliseksi CO2 kompensaatiomerkeillä.
Turha tuote on vastuullinen vain kun se jätetään kokonaan valmistamatta.
Paras ja samalla vastuullisin lahja on se, jonka saa itse valita.
Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat asioita, joita kaikenkokoiset yritykset nostavat esiin omaa toimintaansa ohjaavina arvoina. Tietoisuus yritystoiminnan ympäristövaikutuksista on lisääntynyt ja varsinkin isommat yritykset seuraavat ja myös raportoivat kehityksestä tällä osa-alueella. Prosesseja kehitetään energiatehokkaammiksi, suositaan kierrätysmateriaaleja, vältetään turhan jätteen syntymistä ja varmistetaan, että yrityksen ostamat tuotteet ja palvelut ovat vastuullisesti tuotettuja.
Vastuullisuus näkyy entistä enemmän myös yritysten henkilöstö- ja liikelahjamarkkinoilla, varsinkin monet lahjatavaroita myyvät yritykset tuovat tätä esille omassa markkinoinnissaan. Puhutaan vastuullisesti tuotetuista tai CO2-kompensoiduista tuotteista, vaikka ne olisikin valmistettu Kiinassa tai jossain toisessa halpatuotantomaassa. Vastuullisuus on erittäin laaja ja jossain määrin myös vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, sillä tuotteen valmistuksen lisäksi pitäisi huomioida myös logistiikkaan, käyttöön ja tuotteen elinkaareen ja hävittämiseen liittyvät asiat. Onko vastuullista toimintaa kuljettaa tuote toiselta puolelta maailmaa Suomeen, painaa siihen yrityksen logo ja antaa se lahjansaajalle, jos tuote päätyy käyttämättömänä kaapin perälle tai pahimmallaan suoraan roskiin?
Tämä pohdinta sai alkunsa kuvan tuotteesta, johon törmäsimme netissä. Perinteiseen logotuotteeseen eli kynään näyttää olevan yhdistetty takavuosien hittilelu fidget spinner. Tämän lisäosan myötä kynän käytettävyys kirjoittamiseen todennäköisesti kärsii eikä tuon spinnerin lisäys ainakaan helpota kynän säilyttämistä muiden tavaroiden joukossa. Kaiken lisäksi tuotetta mainostettiin CO2-kompensoituna. Tarpeettomaksi jäävän tuotteen valmistaminen ja ostaminen on samanlaista resurssien hukkaamista ja luonnonvarojen tuhlaamista kuin vaikkapa ruoka, joka ehtii pilaantua jääkaapissa ja heitetään suoraan biojätteeseen. Logotuotteissa kannattaa käyttötarkoitus ja määrät miettiä tarkkaan, tuotteiden ostaminen summittaisesti jaettavaksi ja ostomäärien nostaminen vain yksikköhinnan alentamiseksi ei ole kovin vastuullista toimintaa.
Tavarapaljouden keskellä yritysten on entistä vaikeampi löytää henkilöstö- ja liikelahjoja, jotka sopisivat laajalle asiakaskunnalle eivätkä päätyisi käyttämättömänä kaappiin. Ja vaikka onnistuisikin valitsemaan tarpeellisen tuotteen, on silti mahdollista, että sen valmistus ei ole tapahtunut ympäristöä ja työntekijöiden hyvinvointia kunnioittaen kylkeen liimatusta CO2-tarrasta huolimatta.
Mikä sitten vaihtoehdoksi, jos omille työntekijöille, asiakkaille tai yhteistyökumppaneille haluaa antaa lahjan esimerkiksi jouluna? Aineettomat lahjat ovat hyvä vaihtoehto, sillä niiden antaminen ei samalla tavalla kuormita ympäristöä kuin tavaralahjat. Myös kotimainen ja laadukas käyttöesine tai ruokaherkku on monin tavoin parempi vaihtoehto, kuin halpa tuontitavara. Kaikille sopivan tuotteen tai palvelun pähkäilyn voi ratkaista ostamalla lahjakortin, jonka valikoimasta jokainen lahjansaaja löytää itselleen mieleisensä vaihtoehdon tai voi ohjata käytetyn summan hyväntekeväisyyteen. Itse valittu lahja varmistaa lahjansaajan tyytyväisyyden ja samalla valinnan vastuullisuuden.
Hanki joululahjat helposti täysin kotimaisen Kiitoskaupan laajasta lahjakorttivalikoimaista. llahduta henkilöstoä, asiakkaita tai kumppaneitasi lahjakortilla ja voit olla varma, että lahjansaajat ovat tyytyväisia. Lahjavalikoimassa on kotimaisten pientuottajien sekä tunnettujen brändien tuotteita ja laaja valikoima aineettomia lahjoja, valikoiman kruunaa sesongin maistuvimmat herkut.
Kiitoskauppa Oy on kiittämiseen ja palkitsemiseen erikoistunut täysin kotimainen yritys ja pyrimme tekemään kiittämisen yrityksille mahdollisimman helpoksi, oli kyse sitten joululahjasta omalle henkilöstölle, kesälahjasta tärkeimmille sidosryhmille, henkilökunnan merkkipäivä- ja palvelusvuosilahjoista tai esimiesten hyvästä suorituksesta tiiminjäsenille antamasta pienestä palkinnosta. Saat meiltä myös liike- ja asiakaslahjat omalla logollasi.
Kiitoskaupan toimintaa ohjaavat vastuullisuus ja ekologisuus, yli 40 % toimittamistamme lahjoista on ollut aineettomia lahjoja ja suosimme lahjavalikoimissamme kotimaisia tuottajia ja palveluntarjoajia.
Muista työntekijöitä ja asiakkaita Kiitoskaupan lahjakorteilla! Ota yhteyttä
y-tunnus 2933183-1
Päiväläisentie 2
00390 Helsinki